Mistä Nicaragua tunnetaan?

Siinä missä esimerkiksi Meksiko, Costa Rica ja Panama ovat suomalaisten keskuudessa melkoisen tunnettuja Väli-Amerikan valtioita, on Hondurasin ja Costa Rican välissä sijaitseva Nicaragua jäänyt vähemmälle huomiolle – ainakin lomakohteena. Maa on ollut Suomessa esillä lähinnä sen poliittisten levottomuuksien tiimoilta, mutta harva tietää mistä muusta Nicaragua on tehty. Tässä artikkelissa kerrotaan, mistä Nicaragua tunnetaan käyden läpi sen poliittisen tilanteen lisäksi myös muita mielenkiintoisia aiheita.

Yleistietoa Nicaraguasta

Varsinaisista Keski-Amerikan maista, joihin kuuluvat Guatemala, Belize, Honduras, El Salvador, Nicaragua, Costa Rica ja Panama, Nicaragua on kaikkein suurin, joskin myös harvimmin asutettu. Nicaraguan pääkaupunki ja samalla sen suurin kaupunki on maan länsipuolelta löytyvä Managua. Maasta löytyy niin alankoja kuin vuoristoakin, eikä sovi unohtaa sen pitkiä rantaviivoja sekä Tyynellemerelle että Karibianmerelle. Maan ilmasto on trooppinen, ja siellä sijaitsevatkin Keski-Amerikan suurimmat sademetsät.

Nicaragua on köyhä valtio, mikä johtuu sisällissodan lisäksi myös maata tasaisin väliajoin ravistelevista luonnonkatastrofeista. Vaikka lähes puolet sen väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, paikalliset ovat tunnettuja ystävällisyydestään ja vieraanvaraisuudestaan. Maan taloudellinen tilanne mahdollistaa sen naapurimaita autenttisemman kokemuksen vierailijoille. Nicaraguassa ei ole yhtä todennäköistä löytää itsensä turisteille suunnatusta ja paikallisesta arjesta täysin vieraantuneesta luksushotellien ja länsimaisen ruoan kuplasta. Alla lista aiheista, joita tässä artikkelissa käsitellään.

  • Poliittinen tilanne
  • Parhaat matkakohteet
  • Kulttuuri

Politiikka Nicaraguassa

Nicaraguan nykyisen poliittisen tilanteen juuret ovat sen 1979 sandinistisessa vallankumouksessa, jossa diktaattori Anastasio Somoza perheineen syrjäytettiin. Vasemmistolaiset sandinistit hallitsivat maata aina 90-luvun alkuun asti presidentti Daniel Ortegan johdolla, minkä jälkeen lähes vuosikymmenen ajan kestänyt verinen sisällissota päättyi. Tätä seurasi 16 vuoden oppositiokausi, joka päättyi vuonna 2006 Ortegan uudelleenvalintaan maan presidentiksi. Ortega on siitä lähtien vienyt maata kauemmas demokratiasta ja lähemmäs diktatuuria.

Nicaragua on siis tasavalta, jonka presidentti on myöntänyt itselleen laajat valtuudet, mukaan lukien alun perin perustuslain vastaisen mahdollisuuden jatkokauteen. Vaikka Nicaragua ei virallisesti enää ole sotatilassa, maata ravistelevat monet poliittiset levottomuudet, joiden takana onkin Ortega perheineen ja ystävineen. Ortega, joka on jo pitkään pistänyt oman ja lähipiirinsä edun kansan edun edelle, on tukahduttanut rauhanomaisia mielenosoituksia rajulla kädellä, mistä olemmekin saaneet lukea myös Suomen uutisissa.

Nicaragualaiset suosikkikohteet

Vaikka Nicaraguan poliittiset levottomuudet ovatkin se, mistä saamme Suomessa kuulla, on maalla tarjota paljon matkailijoille. Sen monimuotoinen luonto – johon kuuluu sademetsiä, hiekkarantoja, tulivuoria, hedelmällisiä alankoja, mäntymetsiä ja vesistöjä – muodostaa houkuttelevan kohteen etenkin seikkailuja etsiville matkailijoille, eivätkä huomattavasti naapurimaitaan edullisemmat hinnat ole pahitteeksi. Nicaraguanjärvessä sijaitseva Ometepen kaksoistulivuorisaari on suosittu matkakohde erityisesti kauniin luontonsa ansiosta. Saman järven varrella sijaitseva historiallinen Granadan kaupunki tunnetaan sen monista historiallisista maamerkeistään ja kauniista arkkitehtuuristaan.

Hieman erilaista tunnelmaa tarjoaa värikäs ja hauskan näköinen San Juan del Sur, joka on suosittu kohde reppureissaajien ja innokkaiden juhlijoiden keskuudessa. Kaupunki on tunnettu puolikuun muotoisesta hiekkarannastaan, mutta jos aurinkoa haluaa ottaa, on lähellä sijaitseva Playa Maderas parempi vaihtoehto. Playa Maderas on Nicaraguan surffikylä, jossa voi aalloilla ratsastamisen lisäksi joogata sekä bongata apinoita ja muita viidakon eläimiä. Muita näkemisen arvoisia kohteita Nicaraguassa:

  • Pääkaupunki Managua
  • Tulivuoret Telica ja Cerro Negro
  • Laguna de Apoyon alue
  • Luonnonpuisto Reserva Biológica Indio Maíz

Rikasta kulttuuria

Nicaraguan kulttuuri on rakentunut espanjalaisista valloittajista ja alkuperäisistä intiaaniheimoista. Maassa puhutaan tämän vuoksi espanjaa, ja vallitseva uskonto on katolilaisuus. Monelle tulee Nicaraguan kulttuurista mieleen myös maan keramiikka. Nicaragualaisella keramiikalla, joka on usein koristeltu muinaisten intiaanikulttuurien symboleilla, on pitkä historia, joka juontaa juurensa ajalta ennen Kolumbuksen matkaa Amerikkoihin. San Juan de Orienten kylä on erityisesti tunnettu keramiikastaan. “Nicaraguan kulttuuri”-artikkeli tarjoaa syväluotaavamman katsauksen aiheeseen.

Kuten monessa muussakin latinalaisen Amerikan keittiössä, myös nicaragualaiseen ruokaan kuuluvat oleellisesti pavut, riisi ja maissi. Vaikka tortillat tuovatkin ensimmäisenä mieleen Meksikon, myös Nicaraguassa maissitortillat ja niihin käärityt liha, riisi, pavut ja kasvikset ovat tärkeä osa paikallista ruokakulttuuria. Vaikka Nicaraguan keittiön ei ehkä voikaan sanoa olevan monipuolisemmasta päästä, sieltä on helppo löytää herkullista ja ravitsevaa syötävää. Alla kolme nicaragualaisista ruokaa, joita jokaisen reissaajan tulisi kokeilla.

  • Gallo pinto: papuja ja riisiä
  • Nacatamal: maissitaikina, laardi ja eteläamerikkalaisia mausteita
  • Quesillo: maissitortilla täytteinään sipuli, juusto ja smetana

Lopuksi

Nicaragua on valitettavasti tunnettu maailmalla lähinnä sen poliittisista levottomuuksista, mikä antaa maasta varsin yksipuolisen kuvan. Maalla on kuitenkin pitkä historia ja sen mukainen rikas kulttuuri, josta paikalliset ovat amerikkalaiseen tapaan hyvin ylpeitä. Nicaraguan monipuolinen luonto, edulliset hinnat ja ystävälliset ihmiset tekevät siitä erinomaisen matkakohteen erityisesti reppureissaajille ja muille seikkailijoille, mutta maasta löytyy kohteita myös mukavuudenhaluisimmilla lomalaisille. Artikkelimme “Lomalle Nicaraguaan” syventyy tähän aiheeseen.

Verkkosivumme tarkoitus on antaa suomalaisille monipuolisempi kuva tästä kauniista Keski-Amerikan valtiosta kuin mitä valtamedialla on tarjota. Jos et siis vielä ole lukenut muita artikkeleitamme, tee se nyt! Saat nähdä, että Nicaragua on paljon muutakin kuin köyhä sisällissodan riivaama valtio, ja että se soveltuu matkailuun paremmin kuin voisi kuvitella. Olet sitten kiinnostunut patikoimisesta, surffaamisesta, rannalla makoilusta, valokuvaamisesta tai kaupunkilomailusta, Nicaragualla on tarjota kaikille jotakin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *