Nicaragualainen ruoka: 7 perinneruokaa joita et halua missata

Nicaragua on monipuolinen turistikohde, joka ei tarjoa pelkästään nautintoja surffareille, lintubongareille, kulttuurinnälkäisille tai tulivuorista kiinnostuneille matkailijoille. Nicaraguan keittiö tarjoaa myös mielenkiintoisen kulinaarisen matkan uudenlaisiin ja eksoottisiin makuihin, joita on vaikea löytää mistään muualta maailmassa.

Itsetietoiset ruokaintoilijat tutustuvatkin innolla alueen perinneruokiin sekä tuoreisiin trooppisiin hedelmiin. Nicaragualaisten perinneruokien yhteinen piirre on se, että niissä on käytetty aina tuoreita, paikallisia raaka-aineita.

Nicaragualaisia perinneruokia löytää maan luksusravintoloista, katuravintoloista, myyntikojuista ja paikallisilta toreilta. Maan ruokakulttuuri periytyy aina aikoihin ennen kolumbialaisten tuloa. Espanjan siirtomaavallan aikana nykyinen, raikas ja monipuolinen kreolialainen keittiö on syntynyt juuri alueella asuneiden kansojen – kolumbialaisten ja alkuperäiskansojen – yhteensulautumisen seurauksena. Ruokakulttuurin yksi perusraaka-aineista on maissi, joka liittyy juuri vahvaan kulinaariseen perintöön, jota alueella eläneet alkuperäiskansat, mayat ja asteekit, ovat jättäneet jälkeensä.

Desayuna nica – täydellinen aamupala

Erinomainen tapa aloittaa aamu on tilata annos desayuna nicaa. Siitä käytetään myös nimitystä desayuna tipica, joka tarkoittaa tyypillistä aamupalaa. Kyseinen raikas, täyttävä ja herkullinen aamupala-annos sisältää paistettuja munia tai munakokkelia, joka on paistettu sipulin ja paprikoiden kanssa. Munien lisäksi lautaselta löytyy paistettuja ruokabanaaneja, muutama palanen pannulla paistettua tai tuoretta juustoa, käsintehtyjä maissitortilloja, pico de gallo -salsaa ja hapankermaa.

Edellä mainittujen lisäksi annokseen voi kuulua vielä Nicaraguan kansallisruokaa gallo pintoa, pekonia ja verimakkaraa. Aamupalalla tarjotaan yleensä tuorepuristettua mehua ja aitoa nicaragualaista kahvia. Desayuna nican jälkeen keho on niin täynnä energiaa, että seuraavan aterian voi syödä vasta lounaan jälkeen. Ei siis turhaan sanota, että desayuna nica on yksi Keski-Amerikan parhaimmista aamiaisista, ja se tarkoittaa melkeinpä samaa kuin söisi illallisen aamiaiseksi.

Gallo pinto – Nicaraguan kansallisruoka

Gallo pinto on Nicaraguan ja samalla myös Costa Rican kansallisruoka, mutta se valmistetaan kummassakin maassa hieman eri tavalla. Sen perustana on kuitenkin aina papuja ja riisiä. Sitä voidaan syödä melkeinpä minkä vain aterian yhteydessä, vaikkakin matkailija törmää siihen suurella todennäköisyydellä juuri aamiaisella. Poikkeuksellisesti gallo pintolla on pitkä historia latinalaisessa Amerikassa ja sitä syödään yhä edelleen monessa kulttuurissa.

Gallo pintossa käytettävät pinto-pavut keitetään hitaasti niin kauan kunnes keittovesi on melkein imeytynyt niihin, jonka jälkeen joukkoon lisätään valmisteltua riisiä ja muita raaka-aineita, kuten keitettyjä paprikoita, pilkottuja sipuleita ja valkosipulia. Joillain alueella sen joukkoon voidaan lisätä myös hieman kookosmaitoa. Gallo pinto tarkoittaa espanjaksi pilkullista kukkoa, jonka uskotaan liittyvän ruoan ulkoasuun – valmis annos näyttää nimittäin papujen ja riisin takia pilkulliselta.

Quesillo – paikallista pikaruokaa

Jos nähtävyyksien katselun tai surffailun lomassa on tarve pikaiselle aterialle, niin tällöin kaduilla löytyvistä myyntikojuista löytyy vastaus: quesillot. Alkuperäisin quesillot on kotoisin Leonin kaupungista, mutta nykyään niitä voi löytyä ympäri Nicaraguaa niin kaduilta kuin ravintoloistakin. Quesillot valmistetaan itsetehdyistä maissitortilloista, jonka väliin laitetaan kotona tehtyä juustoa, joka on maustettu curtidolla (ohuina suikaleina säilötyllä sipulilla) ja suurella lusikallisella paikallista cremaa eli kermaa.

Quesillot tarjoillaan kahdella eri tavalla: joko käärittynä muovipussin sisälle tai annoksena lautasella. Muovipussin tarkoitus on estää sotkun syntyminen, sillä kauppiaat voivat olla avokätisiä kerman kanssa. Täten turistin voi olla parempi pyytää quesillonsa ”poco crema” eli vähällä kermamäärällä. Perinteisen tavan mukaan quesillon päälle lisätään vielä itsetehtyä chilikastiketta. Se huuhdotaan alas suklaasta ja maissista valmistetulla tiste-juomalla, joka tarjoillaan yleensä kurpitsasta valmistetussa kupissa.

Indio viejo – herkullinen liharuoka

Indio viejon uskotaan syntyneen alueen alkuperäiskansojen keskuudessa. Tarinan mukaan espanjalaisten valloittajien tullessa valtaamaan alkuperäiskansojen kylää, he kysyivät kylän asukkailta, mitä he söivät, johon he vastasivat, että eilen kuollutta intiaania. Se pelästytti espanjalaiset pois ja huvittuneet nicaragualaiset jatkoivat indio viejon syömistä. Se on valmistettu maissista tehdystä taikinasta, jauhetusta naudanlihasta ja sipulista. Siihen käytetään myös happamia appelsiineja, paprikoita ja achiote-siemeniä, jotka muodostavat lihapadalle maukkaan liemen.

Vigoron – granadalainen kuuluisuus

Vigoron keksittiin vuonna 1914 ja sen löytäjä oli granadalainen katukauppias nimeltä ”La Loca” eli hullu nainen. Se valmistetaan keitetystä jukkakasvista, sianlihasta, etikkaisesta kaalisalaatista ja mausteisesta chilistä. Annos tarjotaan oikeaoppisesti nealla eli pehmeällä lehdellä, joita löydetään erityisesti Malacatoyan kaupungista. Vigoronin suosio perustuu sen tarjoamaan makujen tasapainoon ja se on helposti syötävissä sormin. Sitä tarjoillaan ympäri maata, mutta parhaimmat Vigoronin tekijät löytyvät edelleen Granadasta.

Nacatamal – tukeva lihapiirakka

Nacatamalit kuuluvat erityisesti meksikolaiseen ruokakulttuuriin, mutta niitä tarjoillaan myös laajasti Nicaraguassa ja Hondurasissa. Ne on valmistettu maissitaikinasta, jotka on täytetty sianlihalla, perunasuikaleilla ja erikoisella mausteella nimeltä yerba buena. Nicaragualaiset syövät nacatamaleita yleensä kahvin kanssa aamupalaksi viikonloppuisin, sillä ne ovat liian raskaita syötäväksi illalliseksi. Sianliha ja peruna ovat perinteiset täytteet, mutta taikinan sisään voidaan laittaa myös muita raaka-aineita, kuten kanaa, riisiä tai vihanneksia.

Rondon – klassinen kalaruoka

Nicaragualla on rannikkoa Karibianmerelle ja Tyynenmerelle, joten kalaruoat ovat myös hyvin suosittuja. Yksi tunnetuimmista on rondon, joka on mistä vain kalasta valmistettu pataruoka. Kalojen lisäksi rondonin pataan lisätään myös muita mereneläviä, kuten katkarapuja ja hummeria. Pata viimeistellään paprikoilla ja vihanneksilla, kuten jukkakasveilla, ruokabanaaneilla ja perunalla, sekä se maustetaan avokätisesti. Koko annos kruunataan kermaisella kookosmaidolla, joka muodostaa makeansuolaisen liemen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *